Tein muutama vuosi takaperin ystävälleni lahjaksi kolmiulotteisen taulun. Silloin jäi itämään ajatus samantapaisesta taulusta myös oman kotini seinälle. Aloitin taulun suunnittelun ja valmistelun jo vuosia sitten ja nyt se lopulta valmistui. Kehys on kotoisin vanhasta rikkoutuneesta kattovalaisimesta. Sohvan on tehnyt Lauri Karskela ja ostin sen Tampereen Tallipihalta. Sohvatyynyt tein samaan tyyliin kuin ennen vanhaan koristeltiin rekipeittoja. Torkkupeiton "kudoin" ohuesta villalangasta pahvin palan päällä. Seinällä roikkuu meidän perheen jäsenten lapsuuskuvat, jotka peitin kuvan ottamisen ajaksi, ettei tule sanomista kuvien jakamisesta. No, ei kai sitä oikeasti tulisi, mutta peitin nyt kuitenkin. Kuvasin taulun punaisen pöytäliinan päällä, se ei ihan paras tausta ollut, mutta ehkä se menettelee.
Tämä taulu, kuten moni muukin työ, on odottanut valmistumistaan pitkään ja hartaasti. Nykyään tuntuu olevan muotia kaunistella asioita. Mikään asia ei ole pitkään aikaan ollut vaikeaa, asiat on vain haasteellisia. Olenkin suunnitellut, etten jatkossa puhu keskeneräisistä töistä, kaikki keskeneräiset on vain työn alla. Tämäkin taulu oli pitkään työn alla ennen kuin se nyt sitten valmistui.


Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.