Väinö keitti itselleen pari kupillista kahvia. Juuri kun hän sai sen valmiiksi, joku koputti oveen. Joulumuori tuli käymään.
- Tonttulassa leivottiin eilen melkoinen määrä piparkakkuja, ehkä vähän liikaakin. Minä otin osan mukaani ja ajattelin kysyä, haluaisitko sinä syödä nämä, muori sanoi.
- Totta maar haluan! Syön ne oikein mielelläni, vastasi Väinö. Vesi herahti hänen kielelleen.

Väinö kysyi, joisiko muori kupillisen kahvia ja kyllähän se muorille sopi. Väinö haki kaapista kupin ja kaatoi muorille kahvia.
- Sinulla on kiva tonttukoriste, sanoi muori huomatessaan koristeen pöydällä.
- Sain sen Hilmalta, vastasi Väinö hämillään.
- Hilma on mukava, sanoi muori.
- No, enpä nyt tiedä. Hän kävi täällä hiljattain ja söi minun viimeisen piparkakkuni, sanoi Väinö ja oli siitä tapauksesta vieläkin harmissaan.

Muoria alkoi naurattaa, mutta hän piti naamansa peruslukemilla.
- Hilma taitaa pitää piparkakuista. Ja hän taitaa pitää sinustakin. Hilma on ehkä vähän ihastunut sinuun, ehdotti muori.
- Minuunko? Mutta eihän se ole mitenkään mahdollista. Kuka nyt minuun voisi muka ihastua, hämmästyi Väinö.
- Kuka tahansa voisi ihastua sinuun, olethan sinä komea tonttu ja kohtelias ja mukava, luetteli muori.

Muorin mentyä Väinö katseli peilikuvaansa. Peilistä näkyi komea tonttu ja kohtelias ja mukava.
- Kyllä muori on sitten tavattoman viisas ja huomaa aina kaiken, ajatteli Väinö: - Nytkin hän huomasi tuoda ylimääräiset piparit minulle. Se oli kyllä tavattoman hyvä idea.