Ulkona oli suojasää. Oli siis mitä mainioin hetki lumiukon tekemiselle. Väinö lähti innokkaana ulos. Hän pyöritti ison lumipallon. Ja toisen vähän pienemmän pallon. Ja kolmannen vielä pienemmän pallon. Hän pinosi pallot päällekkäin ja teki sitten lumiukolle kädet.

Väinö haki sisältä lumiukolle hiilet silmiksi ja porkkanan nenäksi. Lumiukko sai vanhan hatun päähänsä ja huivin kaulaansa. Kun Väinö tiivisti lunta taputtelemalla lumiukkoa joka puolelta, kuulosti siltä kuin lumiukko olisi hihittänyt: - Älä kutita!

Lumiukko oli valmis ja Väinö palasi sisälle. Lumiukon tumma hahmo erottui hämärässä pihassa, kun Väinö katsoi ikkunasta ulos. Puhelin soi. Naapuri soitti Väinölle.
- Älä nyt säikähdä, mutta sinun pihassasi on joku ihme hiippari. Se näyttää kaukaa katsoen vähän Muumilaakson Möröltä. Tarvitsetko apua sen häätämiseen? kysyi naapuri huolestuneena.

Kyllä siinä nauru maittoi, kun selvisi, että naapuri oli säikähtänyt Väinön tekemää lumiukkoa. Hämärässä voi mielikuvitus tehdä tepposet ja tututkin asiat voi näyttää oudoilta.