Repolainen haastaa leikkimään tammikuussa verbeillä ja täyttämään bingoruudukon suuntaan jos toiseenkin. Kuvata voi kuvin tai sanoin, kuinka kukin tahtoo. Minä täytän keskimmäisen rivin ylhäältä alas.

Bingo%202025.jpg

Kutoa

Meillä kokoontuu ahkera kudontapiiri. Tämän tästä ilmaantuu uusia neuleita nurkkiin ja katonrajaan. Hämärässä niitä on hankala kuvata. Laitan kuvan yhdestä auringonpaisteessa kuvatusta kudontapiiriläisen neuleesta malliksi. Näin hienoa jälkeä neulojat saavat aikaan ohuen ohuesta langasta.

20210617_180539.jpg

Odottaa

Kevät tulee jo kovaa kyytiä. Sitä odotellessa pitää vielä kestää talven pakkaset ja viimat. Viipaloin vanhan täkin kolmeen osaan ja taittelin osat sopivaan kokoon. Vanhasta tarpeettomasta kankaasta ompelin täkin palasille päälliset. Nyt on joka ovella omintakeiset viimamakkarat. Suojasäällä voi oman koiran lisäksi kaikki kyläilemään tulleet koirat lepuuttaa väsyneitä käpäliään makkaroiden päällä.

20241213_161806.jpg

Tutkia

Innoissani (niin kai) olen järjestellyt kaappeja ja siinä samalla kokosin kaikki askartelu- ja käsityökirjat yhdelle hyllylle, tai vähän toisellekin. Nyt niitä on helppo tutkia, kun löytyvät kaikki samasta paikasta, jos niistä vaikka saisi jotain ideaa ja inspiraatioo uuteen tekemiseen. Ehkä olisi myös syytä vähän tutkia, onko kaikki kirjat tarpeellisia vai pitäisikö osasta jo luopua.

20250112_114045.jpg