Väinö keitti itselleen pari kupillista kahvia. Juuri kun hän sai sen valmiiksi, koputti joku oveen. Hilma kurkkasi oven raosta ja pujahti sisään. Hän laittoi takkinsa naulaan ja tuli pöydän ääreen istumaan.

- Olin ohikulkumatkalla ja päätin poiketa katsomaan sinua. Hmm…Täällä tuoksuu kahvi, liikenisikö sitä kupillinen minullekin? kysyi Hilma.
- Kai siitä voi sinullekin kupillinen riittää, vastasi Väinö vähän empien ja kävi hakemassa kaapista Hilmalle kupin.
- No, etkö sinä aio kaataa minulle sitä kahvia, Hilma kysyi.
- Kuinka niin? Etkö sinä osaa itse kaataa kahvia kuppiin? kysyi Väinö.
- Osaan tietenkin, mutta hyviin tapoihin kuuluu, että talon väki kaataa kahvia vieraalle, opasti Hilma.
Väinö kaatoi Hilmalle kahvia ja yhdessä he joivat kaikessa hiljaisuudessa. Väinö mutusteli piparkakkuja kahvin kanssa.

- Onko ne piparit hyviä? Hilma kysyi.
- On oikein hyviä. Olen itse leiponut ne, vastasi Väinö.
- Voisinko minäkin saada yhden, Hilma pyysi.
- Kyllä kai, mutta tämä on kyllä viimeinen pipari, sanoi Väinö vähän surkealla äänellä.
- Kiitos kahvista ja piparista. Minun pitää nyt mennä, sanoi Hilma piparin syötyään. Hän otti takkinsa naulasta ja häipyi.

- Mitähän se Hilma oikein sekoili, sanoi olevansa ohikulkumatkalla, vaikka tämä on viimeinen talo tien päässä, ei tästä pääse ohi mihinkään. Hilma on vähä hassu, mietti Väinö itsekseen.