tiistai, 29. syyskuu 2026
Kirjoitin ensimmäisen tekstini tänne blogiini tammikuussa 2016. Alunperin ajattelin pitää blogia kokeeksi vuoden verran ja kokeilla saisinko siitä lisää intoa askarteluun ja käsitöihin. En ole varma, lisääntyikö into, mutta blogia tuli pidettyä enemmän kuin se suunnittelemani vuosi. Vuodatuksessa on välillä ollut pahojakin ongelmia ja olen luullut blogin pitämisen tyssäävän siihen, vaan ei se sitten olekaan tyssännyt. Viime joulun jälkeen tulikin sitten jokin täydellinen ryytyminen. En enää viitsinyt päivittää blogiani ja käsitöidenkin tekeminen jäi aika vähälle. Mutta hengissä täällä ollaan ja laitankin nyt muutaman kuvan viime kesältä ja vähän niitä käsitöitäkin, joita olen taas syksyn tultua uudella innolla aloitellut.
Pellolla kukki auringonkukat kauniisti ja sen verran runsaasti, että olen raskinnut tuoda niitä maljakkoonkin.

Villiviinin juurrella kasvaa kärhö ja sekin kukki tänä vuonna tavallista runsaammin.

Ulko-ovelle saatiin kesän ajaksi vuokralaisia. Harmaasieppo teki pesänsä ovikyltin päälle. Ilmeisesti se oli lukutaitoinen lintu ja huomasi kyltissä Tervetuloa -tekstin ja perusti siihen pesän. Aika ahdasta oli neljällä poikasella pienessä pesässä, mutta sopivat sinne kuitenkin niin pitkään kunnes pääsivät siivilleen.




Elokuussa sain kutsun nuoren neitokaisen rippijuhliin. Ostin valkoista Nalle-lankaa ja kudoin neitokaiselle sukat, varret on valepalmikkoa. Lankaa kului 81g. Kortinkin hänelle tein.
Kukka maassa kuiskaa näin
Armas pieni ystäväin
Kasva aina valoon päin
Kasva aina valoon päin



Ostin sitten punaistakin Nallee ja tein samalla tyylillä toisetkin sukat. Eikös se joulukin jo kohta tule. Näihin kului lankaa 80g.

Ja koska lankaa on tarkoitus kuluttaa eikä vain ostaa lisää, niin tein vähän lisää sukkia. Pääasiassa lanka on Nallee, mukana yhdet Seitsemästä Veljeksestäkin tehdyt sukat sekä kahdella langalla tehdyt tumput jotain vanhaa villalankaa.
Ja lankaa näihin kului 42g, 63g, 37g, 99g, 66g, 82g ja 59g. Eli lankaa on mennyt enemmän kuin tullut ja se on hyvä.







Siivouksen yhteydessä putkahti varaston uumenista esiin vanha pikkuinen nalle. Se oli kai nähnyt varastossa jotain niin yllättävää, että oli meinannut pudottaa silmät päästään. Onneksi ressukalta puuttui kuitenkin vain toinen silmä. Ompelin sille parilla tikillä silmän paikalle viirun. Nyt se vinkkaa silmää ja on ihan tyytyväinen. Virkkasin sille mekonkin ja korvalliselle pikku kukan. Nalle meni tervehtimään Väinöö ja Hilmaa. Niillä oli niin lystiä ja asiaa riitti puolin ja toisin, että nalle päättikin jäädä tonttujen luo oikein pidemmäksi aikaa. Se lupasi auttaa Väinöö ja Hilmaa jouluvalmisteluissakin. Se oli kivasti tehty. Joulu on aina niin kiireistä aikaa, että pari lisäkäpälää jouluvalmisteluissa on ihan paikallaan.


Tämmöstä meininkiä meillä nykyään. Mukavaa syksyn jatkoa joka sorkalle!