Olin jossain vaiheessa ostanut tarjouksesta pari kerää Novitan Vieno lankaa ja halusin päästä langasta eroon. Lanka oli ohuempaa kuin Nalle enkä oikein osannut arvioida silmukkamäärää, eli summan mutikassa etenin. Sain valmiiksi kahdet sukat, toiset ehkä kokoa 38 ja toiset hiukan isommat. En ole vielä päättänyt, jääkö ne omaan käyttöön vai lähteekö jakoon. Ja kysymys tietysti kuuluu, pääsinkö langasta eroon? En päässyt. Taisi puoli kerää vielä jäädä odottamaan uutta inspiraatioo.
Yksi mummun murusista täytti kahdeksan vuotta. Leivoin hänelle suklaisen täytekakun. Kakussa on täytteenä kotitekoista omenahilloo, suklaalla terästettyä kermavaahtoo ja metsävadelmia. Koristeeksi laitoin vapisevin käsin hymiöitä, joilla on valmiit koristesilmät.
Askartelin päivänsankarille tietysti kortinkin.
Synttärikakusta jäi vähän ylimääräistä ja siitä tein isänpäiväksi ihan huvin vuoksi muutaman pienen leivoksen, joissa on koristeena pensasmustikoita. Joulutorttujakin leivoin, nekin pääsi osittain kuvaan mukaan. Ja näkyy kuvassa olevan Dubaista tuotua tuliaissuklaatakin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.