Repolainen haastoi mukaan värihaasteeseen. Nyt on vuorossa keltainen väri ja kuva siitä, kuinka väri kuvastuu minun elämääni. Kuvaksi valitsin rentukan. Se on niin syvän keltainen kuin suinkin olla voi, kun se loistaa keväisin ojien pientareella, kukkii pystypäin pöyhkeänä ehkä vähän röyhkeänäkin. Tuntuu, että rentukka jää jotenkin kevään vuokkojen varjoon ja vähän myös leskenlehden, jota keväisin innolla odotetaan kukkimaan teiden varsille.

Rentukan nähdessäni alkaa päässäni usein soida laulu Rentukkaojan Aatusta, jonka sanat menee jotenkin näin: Tämäkö on koti ihmisen, maja matala lämpöä vailla, maali rapissut ikkunan puitteiden, ihmismielen unelmain lailla. Vähän haikea laulu näin iloiseen väriin, mutta liittyy rentukoihin ja ehkä vähän melankoliseen mielenlaatuunikin. En yleensä revittele isosti, joten laitan vain yhden kuvan.