Puolilta päivin Väinö heräsi puhelimen ääneen. Joulumuori soitti Väinölle.
- Saitko jo kaikki lahjat pakattua? muori kysyi.
- Lahjat? Mitkä lahjat? Ai, niin ne. Juu. Tai ei. On tässä ollut vähän kaikenlaista, vastasi Väinö ja katkaisi puhelun hädissään.

Väinö leikkasi lahjapaperista palasen. Samalla hän leikkasi myös palan pöytäliinasta.
- Voi, hyvä tavaton! Väinö tuumasi ja laittoi pöytäliinan sivuun.
Sitten hän yritti kääriä kirjaa pakettiin, mutta vaikka hän sovitteli kirjaa kuinka päin tahansa, niin aina siitä jäi jokin kulma näkyviin. Paperin pala oli liian pieni. Ja kohta se oli myös ihan ryppyinen. Ja hikinen. Ja Väinöllä oli teipin palasia joka sormessa.  Ja nenän päässä. Ja tukassa. Ja hänellä oli kamala nälkäkin. Väinö laittoi ryppyisen paperin roskiin, siirsi lahjat sivuun ja alkoi syödä aamupalaa.

Kun hän sai syötyä, kuului ovelta koputusta. Joulumuori tuli käymään.
- Kuulostit puhelimessa niin kummalliselta, että tulin katsomaan, kuinka sinä voit. Säikähdin, että sinäkin olet sairastunut, muori sanoi huolestuneena.
- Ei, ei, mitään sellaista. Kyllä minä ihan kunnossa olen, vakuutti Väinö.
Nolona hän sitten tunnusti muorille, kuinka oli lukenut lahjakirjoja yömyöhään. Muori nauroi ja sanoi, ettei se mitään haitannut, jouluun oli vielä aikaa ja Väinö ehtisi pakata lahjat vielä ihan hyvin. Yhdessä he sitten joivat muorin tuoman kuuman mehun.

Muorin mentyä Väinö alkoi kääriä lahjoja pakettiin. Työ sujui kuin tanssi ja lahjapaketeista tuli oikein kauniita. Mutta kuka ne lahjat jouluna saa? Se on salaisuus.