Väinö laittoi kelkan kyytiin sahan ja kirveen ja lähti metsään. Hän aikoi hakea tupaansa joulukuusen. Hetken kierreltyään kuusikossa Väinö huomasi soman tuuhean kuusen.

- Sinusta tulisi kaunis joulukuusi minulle. Saisit oksillesi koristeita ja kynttilöitä, Väinö jutteli kuuselle.
Kuusi tuntui vetäytyvän taaksepäin. Kuulosti siltä kuin se olisi anellut: - Älä pliis vie minua minnekään.

Väinö katseli kuusta pää kallellaan.
- Sinusta tulisi kaunis joulukuusi minun tupaani, mutta luulen, että sinä olet kyllä kauneimmillasi siinä kasvupaikallasi. Jos minä vien sinut kotiini, jää sinun paikkasi täällä metsässä tyhjäksi, sanoi Väinö.
 

Väinö sai idean. Hän palasi kotiin kiireen vilkkaa ja haki eteisen komerosta tarvikkeita. Sitten hän ripusti pihakuuseen olkikoristeita ja talipalloja sekä pari pientä lintulautaa. Väinö meni sisälle. Lintuparvi lennähti saman tien ihmettelemään, mitä pihakuuselle oli oikein tapahtunut. Väinö katseli ikkunasta, kuinka linnut pyrähteli innoissaan oksalta toiselle. Kuusi tarjosi linnuille suojaa ja ruokaa ja Väinölle silmän ruokaa. Se oli varmasti kaunein joulukuusi, jonka Väinö oli koskaan nähnyt.