Paastosin hyvän tovin lanka hankinnoissa. Elokuussa ostin sitten pari kerää lankaa, että sain tehtyä yksivärisiä sukkia. Siitä taisi jälleen alkaa holtiton lankojen ostaminen, sillä hiljattain ostin taas lisää kolme lankakerää.😂 Sen hankinnan seurauksena oli pakko kutoa lisää sukkia, että sain omatunnon hiljennettyä. Lankaa näihin kului 85g ja 86g.

Marraskuu on jo menossa ja pelargoniat jaksaa vielä kukkia oven suussa. Lämmin syksy on toisaalta ihan mukava juttu, mutta varsinkin sateisina päivinä on kyllä tosi pimeetä. Jos kesällä on yötön yö, niin eiköhän nyt sitten ole päivätön päivä.

Päällystin tyhjän kenkälaatikon ruskealla lahjapaperilla. Osan kuvioista väritin neon värisillä tusseilla. Laatikkoon laitoin askartelutarvikkeita ja vein laatikon lahjaksi pienelle tytölle. Hän voi nyt miettiä laatikon ulkopuolelta mitä lahjallaan tekisi.

Innostuin jossain vaiheessa virkkaamaan lasinalusia. Ohjeen olen repäissyt talteen jostain vanhasta käsityölehdestä. Yksinkertainen malli, jota on helppo virkata ilman suurempaa pään vaivaa. Pari ensimmäistä pikkuliinaa tein vähän kruusatummalla tyylillä, mutta muut on samalla helpolla kaavalla. Aluset oli aika pitkään päättelyä vaille valmiina ja nyt ne on pääteltykin.

Pellolla kukki auringonkukat kauniisti ja sen verran runsaasti, että olen raskinnut tuoda niitä maljakkoonkin.

Villiviinin juurrella kasvaa kärhö ja sekin kukki tänä vuonna tavallista runsaammin.

Ulko-ovelle saatiin kesän ajaksi vuokralaisia. Harmaasieppo teki pesänsä ovikyltin päälle. Ilmeisesti se oli lukutaitoinen lintu ja huomasi kyltissä Tervetuloa -tekstin ja perusti siihen pesän. Aika ahdasta oli neljällä poikasella pienessä pesässä, mutta sopivat sinne kuitenkin niin pitkään kunnes pääsivät siivilleen.

Elokuussa sain kutsun nuoren neitokaisen rippijuhliin. Ostin valkoista Nalle-lankaa ja kudoin neitokaiselle sukat, varret on valepalmikkoa. Lankaa kului 81g. Kortinkin hänelle tein.

Kukka maassa kuiskaa näin

Armas pieni ystäväin

Kasva aina valoon päin

Kasva aina valoon päin

Ostin sitten punaistakin Nallee ja tein samalla tyylillä toisetkin sukat. Eikös se joulukin jo kohta tule. Näihin kului lankaa 80g.

Ja koska lankaa on tarkoitus kuluttaa eikä vain ostaa lisää, niin tein vähän lisää sukkia. Pääasiassa lanka on Nallee, mukana yhdet Seitsemästä Veljeksestäkin tehdyt sukat sekä kahdella langalla tehdyt tumput jotain vanhaa villalankaa.

Ja lankaa näihin kului  42g, 63g, 37g, 99g, 66g, 82g ja 59g. Eli lankaa on mennyt enemmän kuin tullut ja se on hyvä.

Siivouksen yhteydessä putkahti varaston uumenista esiin vanha pikkuinen nalle. Se oli kai nähnyt varastossa jotain niin yllättävää, että oli meinannut pudottaa silmät päästään. Onneksi ressukalta puuttui kuitenkin vain toinen silmä. Ompelin sille parilla tikillä silmän paikalle viirun. Nyt se vinkkaa silmää ja on ihan tyytyväinen. Virkkasin sille mekonkin ja korvalliselle pikku kukan. Nalle meni tervehtimään Väinöö ja Hilmaa. Niillä oli niin lystiä ja asiaa riitti puolin ja toisin, että nalle päättikin jäädä tonttujen luo oikein pidemmäksi aikaa. Se lupasi auttaa Väinöö ja Hilmaa jouluvalmisteluissakin. Se oli kivasti tehty. Joulu on aina niin kiireistä aikaa, että pari lisäkäpälää jouluvalmisteluissa on ihan paikallaan.

Tämmöstä meininkiä meillä nykyään. Mukavaa syksyn jatkoa joka sorkalle!

Olifantin joulukalenterin toisena osiona oli kalenterin kuvat, jotka oli levyjen kansia. Se puoli meni minulla ihan metsään, mutta onneksi kanssakilpaiijoilla riitti tietoa niistäkin asioista, niin tuli vastaukset kaikkiin kalenterin kysymyksiin.

Menestyin kalenterikisassa sen verran hyvin, että sain palkinnoksi Miika Nousiaisen Juurihoito -kirjan sekä pari kerää kaunista lankaa. Paketissa oli mukana myös kiva kortti. Paketti tuli perille jo jokin aika sitten ja nyt sain vihdoin tallennettua kuvan voitostani tänne blogiinikin. Tuhannet kiitokset Olifantille kisan järjestämisestä sekä saamastani palkinnosta! Ja onnittelut myös muille voittajille!

- Tottakai minä sen tiedän, vaikka eilen luettelinkin leikilläni eri viikonpäiviä. Tänään on tietysti jouluaatto, vastasi Väinö.

- Niin on! Hyvin tiedetty, kehui Hilma.

- Tiedätkö mitä, aloitti Väinö ja hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi.

- Tiedän, vastasi Hilma, vaikkei Väinö ollut edes ehtinyt sanoa, mitä hänellä oli mielessä.

- Minusta tuntuu ihan samalta, jatkoi Hilma: - Minäkin odotin joulua ihan innoissani, mutta nyt kun on jouluaatto, onkin mieleni jotenkin alakuloinen. Oikeastaan toivoisin, että jouluun olisi vielä aikaa ainakin viikko tai pari. Meillä on ollut niin mukavaa yhdessä, kun olemme odottaneet joulua ja nyt se kaikki on ohi.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Tontuilla oli mieli maassa. Kummallista.

- Mutta pitääkö sen kaiken olla ohi? Mitä jos vietetäänkin tästä lähtien aina aikaa yhdessä? Mitä jos odotetaan yhdessä jokaista uutta päivää? Minä olen viime aikoina miettinyt, että olisi tosi mukavaa, jos sinä ryhtyisit minun tonttumuorikseni, sanoi Väinö vähän arastellen.

- Niinkö? Ja minä kun olen viime aikoina ajatellut, että kaikista maailman tontuista sinä Väinö olisit varmasti kaikkein sopivin minun tonttu-ukokseni, sanoi Hilma.

Yhtäkkiä kaikki alakuloisuus oli kuin pois pyyhkäisty. Tonttujen mieli oli taas iloinen ja niin he päättivät lyödä hynttyyt yhteen.

- Eiköhän keitetä kahvit ennen kuin lähdetään Tonttulaan joulun viettoon, sanoi Väinö ja laittoi kahvipannun tulille.

Vähän myöhemmin Väinö ja Hilma käveli polkua pitkin kohti Tonttulaa. Polku oli aika kapea, mutta hyvin he siihen sopivat rinnakkain. Polulla käveli luultavasti kaksi maailman onnellisinta tonttua. Väinö ja Hilma pysähtyi hetkeksi. Oli aivan hiljaista. Puhdas valkoinen lumi peitti maiseman. Tonttujen edessä oli uskomattoman kaunis maailma.

- Hyvää joulua Hilmaseni, kuiskasi Väinö hiljaa.

- Hyvää joulua sinullekin Väinö-kulta, kuiskasi Hilma takaisin.

Yhdessä he toivoivat sisimmässään täydestä sydämestään hyvää ja rauhallista joulua ihan jokaiselle. Tunsitko sinä heidän toiveensa lämpimänä läikähdyksenä sydämessäsi?

-Tietenkin joulu! sanoi Väinö innoissaan.

-Niin on ja sen lisäksi j-kirjain on ainoastaan joulukuussa, sanoi Hilma.

- Tämän päivän arvoitus kuuluu näin: Tiedätkö mikä päivä huomenna on, kysyi Hilma.

- Huomennako? Tiistai? Tai perjantai? alkoi Väinö arvuutella.

- Hys, hys. Ei saa arvata vielä, vaan vasta huomenna, sanoi Hilma.

Hilma ja Väinö kuului tänä vuonna Tonttulan joulukuusen koristeluryhmään. Kuusi kannettaisiin kohta sisään, joten Hilman ja Väinön oli aika lähteä Tonttulaan. Tonttulassa oli jo vuosia ollut perinteenä kirjoittaa kaikkien koristeluun osallistuvien nimet pienille lapuille, jotka laitettiin tonttulakkiin. Joulumuori toimi sitten onnettarena ja nosti myssystä yhden lapun. Se tonttu, jonka nimi lapussa luki, sai kunnian pujottaa latvatähden paikalleen. Vaan kuinkas tällä kertaa kävikään? Joulumuori nosti myssystä vahingossa kaksi lappua, sillä Väinön ja Hilman nimilaput oli tarttuneet toisiinsa kiinni.

Hetken hämmennyksen jälkeen kuusen viereen tuotiin kaksi tuolia. Hilma ja Väinö nousi tuoleille seisomaan. Väinö taivutti kuusen latvaa ja Hilma sujautti latvatähden paikalleen.

- Hilma ja Väinö on hyvä tiimi, sanoi joulumuori tonttujoukon taputtaessa innokkaasti käsiään.

Kun kuusi oli koristeltu, tontut nauttivat glögiä ja pipareita ja lauloivat sitten yhdessä joululauluja. Vasta myöhään illalla palasivat Väinö ja Hilma koteihinsa. Ennen nukkumaan menoa Väinö söi vielä muutaman piparkakun. Ja sitten vielä muutaman lisää.

Hän oli tehnyt illalla piparkakkutaikinan valmiiksi ja tuli nyt Väinön luokse leipomaan. Väinö innostui ja otti kiireesti esiin piparkakkumuotit, kaulimen ja uunipellit. Hädin tuskin oli ensimmäiset piparkakut nostettu pellille, kun Väinö kysyi, voiko maistaa taikinaa. Väinön mielestä piparkakkutaikina oli yhtä hyvää kuin valmiit piparkakutkin.

- Ota nyt sitten pieni nokare, lupasi Hilma                         .

Väinö otti pikku nokareen taikinaa. Ja toisen nokareen. Ja kolmannen.

- Meinaatko sinä syödä kaikki piparit taikinana? kysyi Hilma.

- Sinähän sanoit, että voin maistaa pikku nokareen, enkä ole ottanut yhtään isoa nokaretta, Väinö puolustautui.

Hilmaa nauratti. Väinö oli mahdottoman perso piparkakkutaikinalle, mutta Hilma olikin ollut kaukaa viisas ja tehnyt taikinaa tupla-annoksen. Ei siis haitannut, vaikka Väinö söikin taikinaa, kyllä siitä riitti valmiita pipareitakin varten.

-Kuinkas se sitten on, millaista ruokaa voi syödä sekä kuussa että maassa? kysyi Hilma.

-Tähden muotoisia piparkakkuja, ehdotti Väinö.

-Ehkä niitäkin, mutta kuumaa ruokaa voi syödä kuussa ja maassa, sanoi Hilma. -Huomiseen mennessä saat miettiä, mikä se on, joka on joulukuussa, muttei missään muussa kuussa.

- Mennäänkö Erakkotontun luo saman tien, niin ehditään takaisin ennen kuin tulee pimeää, ehdotti Väinö.

- Mennään vaan, tosin minua vähän pelottaa, vastasi Hilma.

- Pelottaa? Miksi ihmeessä? Erakkotonttuhan on ihan mukava, ihmetteli Väinö.

- Niin onkin, tosi mukava, mutta se hänen kotiluolansa on niin jännittävä, sellainen pimeä loukko. Minä aina pelkään, että lepakko lentää siellä niskaani tai katosta putoaa hämähäkki päähäni, sanoi Hilma ja kylmät väreet riipivät hänen selkäpiitään.

- Ei kai siellä niin voi käydä. Sitä paitsi sinun ei tarvitse olla huolissasi, minä pidän sinusta huolta, sanoi Väinö.

Tontut lähtivät matkaan. Väinön teki mieli sanoa, että häntäkin vähän pelotti Hilman kysymä arvoitus puun takana piileskelevästä valkoisesta otuksesta. Voisiko puun takana olla kummitus, Väinö mietti, vaikka tiesi, ettei kummituksia ole olemassakaan.

Väinö ei kuitenkaan maininnut pelostaan mitään, vaan sanoi huolettomaan tyyliin: - Voisitko tässä matkan aikana kertoa, mikä se valkoinen on, joka piileskelee puun takana. Minä mietin sitä pääni puhki, mutta en keksinyt vastausta. Ajattelin, että se voisi olla vaikka riekko tai kana tai naali, mutta tuskin ne puun takana piileskelee.

- Ei ne tosiaan puun takana piilottele, mutta ujo piimä siellä kyllä on, sanoi Hilma.

Väinö huokaisi helpotuksesta, arvoituksen vastaus olikin ihan hassu eikä ollenkaan pelottava.

Erakkotonttu on ikivanha tonttu, joka yleensä asuu Tonttulan perimmäisessä peräkamarissa. Silloin tällöin Erakko haluaa kuitenkin olla ihan ypöyksin. Silloin hän muuttaa joksikin aikaa asumaan kotiluolaansa, jonka hän on kaivanut valtavan puun juurelle. Oikeastaan luola on ihan kodikas ja mukava, vähän vain pimeän puoleinen, koska siinä ei ole ikkunoita lainkaan, pelkkä ovi vain. Luolaa valaisee katosta roikkuva suuri myrskylyhty.

Hilma painautui Väinön kylkeen, kun he saapuivat Erakon ovelle. Erakko ilahtui nähdessään Hilman ja Väinön. Vaikka Erakko viihtyi alkeellisissa oloissa, ei hänenkään suunsa tuohesta ollut, kyllä hänellekin rusinapulla maistui.

Koko kolmikko istui pöydän ääreen rupattelemaan. Erakko kertoi nuoruudestaan ja siitä kuinka hän ennen Tonttulaan saapumistaan oli työskennellyt metsätöissä ja kaatanut valtavia puita justeerilla ja tasapainoillut tukkien päällä tukin uitossa. Oli hän jonkin aikaa ollut myös kokkina laivalla. Se oli hurjaa touhua, kun myrskyssä piti kattilat saada pysymään hellalla. Niiltä ajoilta oli muistona katosta roikkuva myrskylyhtykin.

Ulkona oli jo melko hämärää, kun Väinö ja Hilma lähti kotimatkalle.

- Eihän siellä nyt niin kovin pelottavaa ollut, vai mitä? kysyi Väinö.

- Ei niin. Erakko kertoi niin mielenkiintoisia tarinoita, etten minä edes muistanut pelätä, nauroi Hilma. -Tiedätkös muuten, millaista ruokaa voi syödä sekä kuussa että maassa, Hilma kysyi.

- Tule mukaan. Minun pitää mennä Tonttulaan. Joulumuori soitti ja pyysi käymään. Hänellä on jotain tuiki tärkeää asiaa.

Tontut lähtivät matkaan. Molemmat mietti matkalla, mitä asiaa joulumuorilla mahtoi olla. Toivottavasti mitään ikävää ei ollut sattunut. Ei sentään. Kyllä muorilla oli ihan mukavaa asiaa.

 - Kun Hilma oli sairaana, sinä Väinö hoidit häntä hyvin ja Hilma kiitteli sinua kovasti. Hänen mielestään sinulle pitäisi antaa ihan kunniamitali. Minunkin mielestäni sinua on syytä huomioida. Ensinnäkin, koska sinulla on erittäin suuri ja hyvä sydän ja tiedän, että piparkakut on sinun herkkuasi, niin minä leivoin sinulle suuren piparkakkusydämen. Ole hyvä! sanoi joulumuori.

Väinö otti piparkakun käteensä ja kiitti hämillään.

- Täällä Tonttulassa on jo pitkään ollut tapana ottaa ansioituneista tontuista virallinen valokuva, joka kehystetään ja ripustetaan Tonttulan seinälle eli Tonttulan Raameihin. Nyt onkin juuri oikea aika ottaa sinusta Väinö valokuva ja pääset mukaan Tonttulan Raameihin, jatkoi joulumuori.

Väinö oli entistä enemmän hämillään. Hän ei oikein tiennyt, kuinka olisi suunsa asettanut kuvaa varten. Kun valokuva oli otettu, tarjosi joulumuori kaikille glögiä ja pipareita. Piparkakkuja Väinö söi ihan mielissään eikä ollut enää yhtään hämillään.

Kun Väinö ja Hilma palasivat Väinön kotiin, keitti Väinö kahvit. Hän halkaisi saamansa piparkakun kahtia.

- Enhän minä voi sitä piparkakkua syödä, se on sinulle, esteli Hilma.

- Totta kai voit ja pitääkin syödä. Jos et sinä olisi sairastunut, en minä olisi hoitanut sinua enkä olisi saanut tätä pipariakaan. Tämä on kaikki ihan sinun ansiotasi, perusteli Väinö.

- Tottapa tuokin, nauroi Hilma: - Se oli hyvä perustelu. Osaatkos sitten yhtä hyvin perustella vastauksesi eiliseen arvoitukseen, mitä piparkakku sanoi auton alle jääneelle kaverilleen.

-Piparkakut ei ehdi sanoa mitään, sillä minä syön ne kaikki ääntä nopeammin, vastasi Väinö.

-Tuo on kyllä totta! Mutta jos pipari ehtisi sanoa auton alle jääneelle kaverilleen jotain, se sanoisi "Tulehan muruseni!" sanoi Hilma. -Mutta tiedätkös sitten mikä on valkoinen ja piileskelee puun takana? Mieti sitä huomiseen asti, Hilma jatkoi.